paljon taidepolitiikkaa tyhjästä

Skenetissä kritiikki

kahdeksan harjoitusta ensimmäiseen kenraaliin

Nyt jo tässä. Vähiin aika käy ennenkuin loppuu, ja toisaalta päivittäinen harjoittelurutiinimme pitää huolen siitä, että puutuminen ja mielikuvituslihaksen väsyminen käydään läpi jo ennen esityskautta.

45 minuuttia keppitreeniä, 30 minuuttia hierarkia- ja kävelyharjotteita, 15 minuuttia Shakespeare-monologeja, 10 minuutin purku, 20 minuuttia taukoa, 15 minuuttia ohjeistusta ja tarkennusta, 2 tuntia Koneistoa, 45 minuuttia palautetta ja purkua.

Halp, surounded by dramaturgy

How infinite in faculties, really?

You have to wonder what exactly is the mechanism in the brain that allows improvisation. Story-telling, lying, making it up. In this phase, where it feels like I just have way too many facts and details to take into account at the same time, the whole nature of the performance--from a performer's point of view--is interesting. What exactly are we rehearsing, if we have yet to repeat a single plot twist or scenario? What are we getting "good" at?

I remember in today's rehearsal Juha got some feedback about a choice he'd made after Akseli offered him a deal. It was the right choice at the time to exercise Juha's hierarchical superiority, but it would have been better had he done the opposite and created a plot device to be exploited later. Or I'll get offstage and realize that I've just taken the easy way out of a situation instead of doing something that could help/hurt (same thing in Koneisto) another character. Ninety-nine percent of the time we'll agree on what would have made a better story. The challenge for us is to find the better story as directly as possible and collectively, which is no small task, but we don't have too many problems agreeing on what makes a story good. Sometimes I think of it as finding trouble for myself and others; it's the actor's equivalent of finding the biggest pile of dogshit and stepping directly into it. At the same time, things need to move forward. Someone has to take control. If it gets too complicated, it falls apart.

Funny, though, how this sort of mirrors how we (or at least I) enjoy watching Shakespeare. I already know the plot (and sometimes half of the text), so it's really not about what happens, but rather how it happens. And yet on one hand you have a text that's not only written, but deified; on the other hand you have an empty stage, no text at all, and just the invention of the moment. When we rehearse our Shakespeare monologues, it's when you can "see the character thinking" that the text really comes to life; it's also the invention of the moment. Text or no text, it's the invention of the moment that I love to watch. So is that what theatre is?

Mimesis

Suuren koneiston näyttelijät rakastavat teatteria koska rakastavat matkimista. Heistä on haluttavampaa näytellä näytelmässä kuin vain seurata sitä. Heille matkimisessa on kysymys halusta toisen olemukseen, se on ontologista halua olla toinen, astua toisen nahkoihin, varastaa hänen roolinsa. Muiden roolit tuntuvat heistä haluttavammilta kuin heidän omansa. Heti kun roolista tulee näyttelijälle virallisesti ja tunnustetusti oma, se äkkiä menettääkin arvovaltansa ja mielekkyytensä kunnes sen osoittaa joku muu haluttavaksi matkimalla sitä, asettumalla kilpailijaksi samasta roolista. Heille teatterillisen jäljittelyn luonteessa on jotain syvästi eroottista, mikä syvenee entisestään kun sillä on katsojia. Mitä enemmän katsojia, sitä eroottisempi on kokemus matkimisesta. Eros tahtoo olla esillä, se synnyttää näytelmän näytelmässä ja kilpailun rooleista.

Nyt lähdetään leikkimään pukuleikkejä.

traaginen farssi - koneiston ihmiskuvasta

Koneisto on skenaario, joka määrää tilanteet ja toiminnan, mutta ei toiminnan vaikuttimia, psykologiaa tai tunteita.

Sillä, mitä ihminen toivoo ja mistä hän uneksii, mitä ajattelee, rakastaa ja vihaa, ei ole merkitystä. On vain Koneisto. Maailma, jossa jokaisen on haluttava, koska kaikki muut haluavat. Jokaisen on petettävä ja raivattava muut tieltään saadakseen haluamansa. Jotkut saavat sen, mitä havittelevat, toiset eivät. Mutta jokaisen on lopulta tultava kuilun reunalle ja pidettävä monologi tyhjällä näyttämöllä. Esitettävä kirotut kysymykset kohtalolle ja pudottava kuiluun.

Ainoa mahdollinen myöntävä ratkaisu on intohimo, häpeän ja syyllisyyden tappaminen ja narrin katkera nauru.

Maailma pelkistyy alkuvoimiinsa, kuolemaan ja haluun. Filosofisen, intellektuellin ja moralistisen Shakespeare-sankarin tilalle nousee traaginen toimintasankari, intohimoinen, sarkastinen ja brutaali.

Titles of Kings (written in a museum in Berlin)

Visiting the Pergamon's excellent Babylon: Mythos und Wahrheit exhibit while on holiday this summer, I came across a pleasingly succinct text on the Titles of Kings. Babylonian kings were recorded in cuneiform in grand lists, but the lists are not made in chronological order, and any kings that the current king wouldn't care to remember are left out. They also didn't use numbers for the years, but rather named years according to events, often also tied to the king: "the year the king built the great canal" etc. And but so anyway here is what was important about kings thousands of years ago:

Titles serve as indicators of the claim to hegemony and the obligation to protect the country: "King of Justice," "Eternal seed of kings," "Strong," "Heroic king" or "Sage," "Pacifier of all four regions of the world" or "King of all four regions of the world."

Attributes of the king:
The king is of divine descent
The king is the guardian of religious/ritual traditions
the king is the servant of (various) deities
The king is competent and wise
The king is a warrior and protector of the land
The king is a builder and custodian of religious centres, but also of canals. He is the guarantor of prosperity "who builds up the country" and who "accumulates wealth and abundance."

Nice to know that essentially, nothing has changed. Even if I don't see Queen Elizabeth II picking up a sword to smite her enemies, of course symbolically I can see her as responsible for that faculty within the kingdom. (Ignoring for the moment, of course, the fact that Britain isn't exactly a monarchy at all.) Even Obama and McCain fit the bill for most of these--at least, the idealized form of Obama/McCain. Interesting how military service is still an important factor in American elections; in Canadian or British elections (or indeed Nordic ones), it's not nearly as notable.

And but so if you know how a king is built up, you should know how to discredit and overthrow one.

Attributes of the king about to be executed:
The king is a devil. ("What, do you tremble? Are you all afraid? Alas, I blame you not, for you are mortal, And mortal eyes cannot endure the devil." -Rich III)

The king is the destroyer of religious/ritual traditions ("'Tis unnatural, Even like the deed that's done. On Tuesday last, A falcon, towering in her pride of place, Was by a mousing owl hawk'd at and kill'd." - Macbeth)

The king is the servant of (various) devils

The king is incompetent and foolish ("'Tis the infirmity of his age: yet he hath ever but slenderly known himself." - King Lear)

The king is a coward and cannot protect the land (count the number of kings or princes who are referred to as effeminate or womanish)

The king is a destroyer who, instead of accumulating wealth, squanders it. ("And that's the wavering commons: for their love Lies in their purses, and whoso empties them By so much fills their hearts with deadly hate." -Rich. II)

Tyhjä näyttämö

Matkimisesta

Olen tässä ajatellut matkimista, koska minuun teki vaikutuksen miten me työpajan lopulla alettiin päästä aidonoloiseen matkimiseen – ”matkin, mutta en matki”. Aluksihan me matkittiin hyvin ilmeisesti ja suoraviivaisesti, mutta itse asiassa se matkiminen jota maailmassa koko ajan tapahtuu, ei ole kovin paljon vähemmän suoraviivaista. Nyt kun siihen kiinnittää enemmän huomiota, se on itse asiassa aika nolostuttavan ilmeistä. Tärkeintä tuntuu olevan ajatella miten matkin niin että en jää siitä kiinni?

Istuskelemalla hetken puistossa minulle tuli mieleen jo aika pitkä lista strategioita joita ihmiset yleisesti käyttävät:

• En edes huomannut että me toimimme samalla tavalla, se oli täysi sattuma.

• Kaikki tekevät näin, se on paras tapa toimia, jos et ole huomannut sitä, olet vain jotenkin tyhmä.

• Minä itse asiassa keksin sen ensin. Olen aina tehnyt näin.

• Toimimme näin, koska kuulumme samaan ryhmään, ja ne jotka eivät, ovat ulkopuolisia.

• Näin on aina tehty, se on maailman tapa.

• Kaikki odottavat minun toimivan näin. Mukaudun vain sosiaaliseen paineeseen.

• Kunhan pelleilen. Osoitan itseironiaa toimimalla näin – ja olen itse asiassa tilanteen yläpuolella (ja niiden ihmisten jotka tekevät näin tosissaan).

• Joku meitä kaikkia suurempi auktoriteetti on perustellut tämän.

• Tämä on sääntöjen mukaista. Olen vain parempi ihminen kun toimin näin.

• TAI kaikki rikkoo sääntöjä tämän verran, ja antaisin muille etulyöntiaseman ja näyttäisin hölmöltä jos en toimisi näin.

• TAI eikö me ollakin kapinallisia kun toimitaan näin eri tavalla kuin muut – minä jopa hiukan enemmän eri tavalla kuin sinä!

...ja toisaalta ne joita matkitaan useimmiten teeskentelevät etteivät huomaa, mikäli matkiminen pönkittää eikä vaaranna heidän asemaansa. Matkimisesta tulee tuomittavaa siinä vaiheessa kun se varastaa jotakin matkimisen kohteelta (vaikka se tietysti juuri on matkimisen tarkoitus, se pitää tehdä niin että tuottaa lisäarvoa sekä matkittavalle että itselleen – ainakin kunnes on valmis ottamaan tämän paikan).

Koneiston nykyisestä vaiheesta ja menneisyyden haamuja

Kun mietin toukokuun työpajan jälkeen Koneisto-projektin nykyistä vaihetta, minulle tuli itse asiassa mieleen monia asioita joita nykyisessä Koneiston vaiheessa ei ole suoraan käsitelty, mutta joiden muisteleminen tuo ainakin minulle kaikupohjaa nykyiseen työskentelyyn. Vaikka en aina täsmälleen tietäisi miksi se tuntuu olennaiselta.

Muistaisin että ihan ensimmäinen asia jota tehtiin (siitä on varmaankin pari vuotta?) oli yksinkertaisesti asettuminen lavalle. Monta päivää tehtiin harjoitteita tästä: lava, katsomo kolmella puolella, kaksi sisäänkäyntiä molemmin puolin. Henkilö tulee lavalle, asettuu niin että luo jännitteen. Kaksi henkilöä tulee lavalle niin että luovat jännitteen... kolme henkilöä... eri tyyppisiä suhteita, eri tyyppisiä jännitteitä... Ainakin minulle se oli erittäin tukeva pohja koko tälle työskentelylle. Oli kiehtovaa miten vähillä elementeillä saattoi lähteä työskentelemään – muistan yleisön reaktiot siihen että kaksi ihmistä seisoi lavalla. Kun on luotu Koneisto II:n rakennetta, tähän ei ole suoraan palattu – tietenkin sen pitäisi koko ajan olla tietoisuudessa, mutta nyt on selvästi keskitytty muihin asioihin. Varmaankin tähän palataan, enemmän tai vähemmän eksplisiittisesti.

Koneiston alkuvaiheissa arvojärjetykseen kiinnitettiin myös paljon huomiota – tarkoitan sitä miten arvojärjestys visualisoitiin – muodostelmat, järjestykset, etäisyydet, puhuttelu, seremoniat. Liikkuminen lavalla muistutti shakkipeliä. Arvojärjestyksen ajatus ei ole minnekään kadonnut, siitä on vain tullut epämuodollisempaa (nykyaikaisempaa?). Tässä varmaankin näkyy siirtymä Kottista Girardiin, mimeettisyyden visualisointiin. Tässä vaiheessa tuntuu että on tärkeää että pystytään kirkkaasti näyttämään sekä se miten eroja pidetään yllä että se miten ne katoavat.

Tuli mieleen myös toinen muistuma aivan Koneiston alkuajoilta – jossakin vaiheessa meillä oli kokoelma erilaisia prototyyppi-persoonia, jotain sen tyyppistä kuin idealistinen nuori rakastaja, luihu kuningas jne. Tämä on mielenkiintoista sen takia että nykyisessä Koneistossa henkilöillä ei ole alussa persoonia lainkaan. Mielikuva henkilön persoonasta syntyy kopioiduista eleistä ja toiminnasta. Ennen kuin joku jyrähtää asiasta, on tietenkin harhaanjohtavaa ylipäätään puhua persoonasta Koneiston yhteydessä. Alun perinkin 'persoonat' olivat tietyntyyppistä toimintaa, toimintatapoja. Nykyisin ei vain enää tuoda mitään toimintatapaa lavalle tullessa mukana, vaan tullaan tyhjinä näyttämöinä tyhjälle näyttämölle. Kehitystä varmaankin?

Vielä yksia asia menneisyydestä – motiivit. Ennen ne tuntuivat usein olevan rakkaus/seksi, raha ja sukulaisuus (ja tietenkin valta). Nykyisin mimeettinen halu erilaisissa satunnaisissa ja surrealistisissa muodoissaan – mutta miksi juuri nämä olivat ne joihin halu tuppasi konkretisoitumaan?

Ja vielä yksi asia – monologeja ei ole kuultu viime aikoina toiveista huolimatta. Johtuneeko siitä että ennen oli selkeät monologin paikat tiettyä tilannetta koskevalle monologeille, ja nykykoneistossa ei ole vielä valjennut mitkä ne kohdat/tilanteet ovat. Minun itseni on myös ollut vaikea löytää uuden Koneiston tilanteisiin ja teemoihin sopivia Shakespeare-monologeja. Caesarista on muutama, muuten ei ole osunut silmään mitään kovin ilmeistä. Pitäisi ehkä lukea tarkemmin.

Koneiston nykyvaihe näyttää minusta siltä että on löydettävissä selkeä, tarkka (ja toivottavasti viihdyttävä) rakenne jolla voidaan tehdä näkyväksi esityksen teemat ilman että yleisön tarvitsee koskaan kuulla tai ymmärtää käsitteitä mimeettinen halu, uhrikriisi jne. ... ja sitä työtä ollaan nyt tekemässä, mutta se vaatii paljon tarkkuutta ja työskentelyä. Edellisen työpajan jälkeen uskon kuitenkin siihen että oikea tapa edetä on aina löydettävissä, vaikka se joskus edellyttäisi paikalleen juuttumista pitkäksikin ajaksi.

Damn good coffee

Kuva on harjoituksista, työstimme solmukohtaa aiheesta mimeettinen halu eräänlaisen matkimispelin kautta. Kuvassa on Akseli Aittomäki.

Viikko alkaa olla lopuillaan. Ollaan luotu rakennetta ja estetiikkaa, maailman esiin manaamista tyhjällä näyttämöllä. Palattu taas peruskysymyksen äärelle, mikä Suuri Koneisto on? Yritän määritellä: Suuri Koneisto on

rakenteeksi tai peliksi muotoiltu maailmankuva tai filosofia, joka yritetään kertoa (ja osittain peittää) mielenkiintoisella tavalla.

Kun tuo maailmankuva muuttuu, muuttuu myös siinä maailmassa toimimiselle välttämättömän päämäärän tai pyrkimyksen ilmaisu tai asettelu.

Toki esitys on avoin monille tulkinnoille, mutta Koneiston oma sisäinen logiikka (miksi tämä maailma toimii niinkuin se toimii) pyrkii olemaan mahdollisimman johdonmukainen, ikään kuin 'löydettävissä'.

Nyt se näyttäisi menevän näin, siis tähän asti on päästy:

I NÄYTÖS
1. Crisis
2. Scapegoat
3. Hunt
4. Lynching

II NÄYTÖS
1. King
2. Mimetic Desire

koneiston rattaat

Toisen osan harjoitukset alkoivat eilen. Nyt tehdään vajaa viikko ja kesällä jatketaan. Puheosuudessa tuli esiin teorian kasautumisesta johtuva yksinkertaistamisen elikkä yhteenvedon tarve. Siispä tässä:

NIETZSCHE

tahto valtaan

Jokainen voima on suhteessa toisiin voimiin joko totellakseen tai käskeäkseen. Tämä suhde vallitsevien ja vallittujen voimien välillä määrittelee ruumiin –biologisen, poliittisen, seksuaalisen ruumiin

aktiivinen voima:

myöntävä, kevyt, tanssillinen

herramoraali

reaktiivinen voima:

kieltävä, raskas, painovoiman henki, märehtivä, kaunainen, kostonhimoinen, huono sulatus

orjamoraali

vahvoja on puolustettava heikkoja vastaan, dionysosta kristusta vastaan

uusien arvojen luominen

perspektivismi, pluralismi

ikuinen paluu

elämä ja kärsimys oikeutetaan esteettisenä ilmiönä, dionyysisenä nautintona

GIRARD

mimeettinen halu

subjektin, objektin ja mallin kolmiosuhde

kaksoissidos, skandalon

mimeettinen kilpailu, vastavuoroinen väkivalta

ontologinen halu tulla toiseksi

erojen häviäminen, halun ja väkivallan symmetria, hirviömäiset kaksoset

tartunnan leviäminen

yksimielinen väkivalta: sijaisuhrimekanismi

katharsis, erojen palautuminen

myytinkehkeytymisen prosessi,

perustavan murhan rituaalinen toistaminen

viattomia on puolustettava joukkoa vastaan, kristusta dionysosta vastaan

totuus vapauttaa

KOTT

suuri koneisto:

historian valssipyörä murskaa kaikki ja kaiken

vallan tikapuumalli

ei ole hyviä tai huonoja kuninkaita:

kuninkaat tekevät sitä, mitä kuninkaat tekevät

macchiavellismi:

politiikka on amoraalista, käytäntöä,

omatunto liiallinen, naurettava, tiellä

arvojen kadottaminen, kaiken inhimillisen osoittautuminen valheeksi, nihilismi

illuusioiden purkautuminen,

maailman todellisesta luonteesta tietoiseksi tuleminen

syöksy pimeään,

ratkaisu kuoleman ja intohimon välillä

(poliittisen) toiminnan filosofia:

teatteri ja pankkiryöstö

SHAKESPEARE

myrsky,

elämän horkkakuume

tyhjän näyttämön metafysiikka,

ei-minkään mystiikka

paljon melua tyhjästä

maailman esiin manaaminen puheella

teatteri maailman metaforana

näytelmä näytelmässä:

sisäkkäiset maailmat, ironia

ja tietoiseksi tulemisen prosessi

traagisen ja koomisen päällekkäisyys

ylitotuudellisuus ja julmuus,

itseään läpivalaiseva teatteri

narri tyhjällä näyttämöllä,

eksistentialismi, absurdismi

This time it's symmetrical

No niin. Suuri Koneisto II käynnistää moottorinsa. Ensimmäinen esitys eli Suuri Koneisto I: teatterin johtajan on kuoltava esitettiin teatteri Naamion ja Höyhenen tuotantona 2006, ja tutkimusta on tehty vuodesta 2003. Työnimet elävät: Skandalon, syntipukki, kateuden teatteri, tahto valtaan... ja teoriaa on niin paljon (Jan Kott, Rene Girard, Nietzsche ja kumppanit) että välillä kauhistuttaa että missä se esitys on. No, konsepti on vahva ja esiintyjät vielä vahvempia. Pari tuntia ruuhkaa tyhjällä näyttämöllä ja lopussa narri katsoo kuiluun ja kuilu sen kun katsoo takaisin.

Ai niin. Kysymyksessähän on pääosin improvisoitua Shakespearea. Ja tässä esityksessä ei sitten ole shamanismia. Ainakaan vielä.