Mimesis

Suuren koneiston näyttelijät rakastavat teatteria koska rakastavat matkimista. Heistä on haluttavampaa näytellä näytelmässä kuin vain seurata sitä. Heille matkimisessa on kysymys halusta toisen olemukseen, se on ontologista halua olla toinen, astua toisen nahkoihin, varastaa hänen roolinsa. Muiden roolit tuntuvat heistä haluttavammilta kuin heidän omansa. Heti kun roolista tulee näyttelijälle virallisesti ja tunnustetusti oma, se äkkiä menettääkin arvovaltansa ja mielekkyytensä kunnes sen osoittaa joku muu haluttavaksi matkimalla sitä, asettumalla kilpailijaksi samasta roolista. Heille teatterillisen jäljittelyn luonteessa on jotain syvästi eroottista, mikä syvenee entisestään kun sillä on katsojia. Mitä enemmän katsojia, sitä eroottisempi on kokemus matkimisesta. Eros tahtoo olla esillä, se synnyttää näytelmän näytelmässä ja kilpailun rooleista.

Nyt lähdetään leikkimään pukuleikkejä.

Matkimisesta

Olen tässä ajatellut matkimista, koska minuun teki vaikutuksen miten me työpajan lopulla alettiin päästä aidonoloiseen matkimiseen – ”matkin, mutta en matki”. Aluksihan me matkittiin hyvin ilmeisesti ja suoraviivaisesti, mutta itse asiassa se matkiminen jota maailmassa koko ajan tapahtuu, ei ole kovin paljon vähemmän suoraviivaista. Nyt kun siihen kiinnittää enemmän huomiota, se on itse asiassa aika nolostuttavan ilmeistä. Tärkeintä tuntuu olevan ajatella miten matkin niin että en jää siitä kiinni?

Istuskelemalla hetken puistossa minulle tuli mieleen jo aika pitkä lista strategioita joita ihmiset yleisesti käyttävät:

• En edes huomannut että me toimimme samalla tavalla, se oli täysi sattuma.

• Kaikki tekevät näin, se on paras tapa toimia, jos et ole huomannut sitä, olet vain jotenkin tyhmä.

• Minä itse asiassa keksin sen ensin. Olen aina tehnyt näin.

• Toimimme näin, koska kuulumme samaan ryhmään, ja ne jotka eivät, ovat ulkopuolisia.

• Näin on aina tehty, se on maailman tapa.

• Kaikki odottavat minun toimivan näin. Mukaudun vain sosiaaliseen paineeseen.

• Kunhan pelleilen. Osoitan itseironiaa toimimalla näin – ja olen itse asiassa tilanteen yläpuolella (ja niiden ihmisten jotka tekevät näin tosissaan).

• Joku meitä kaikkia suurempi auktoriteetti on perustellut tämän.

• Tämä on sääntöjen mukaista. Olen vain parempi ihminen kun toimin näin.

• TAI kaikki rikkoo sääntöjä tämän verran, ja antaisin muille etulyöntiaseman ja näyttäisin hölmöltä jos en toimisi näin.

• TAI eikö me ollakin kapinallisia kun toimitaan näin eri tavalla kuin muut – minä jopa hiukan enemmän eri tavalla kuin sinä!

...ja toisaalta ne joita matkitaan useimmiten teeskentelevät etteivät huomaa, mikäli matkiminen pönkittää eikä vaaranna heidän asemaansa. Matkimisesta tulee tuomittavaa siinä vaiheessa kun se varastaa jotakin matkimisen kohteelta (vaikka se tietysti juuri on matkimisen tarkoitus, se pitää tehdä niin että tuottaa lisäarvoa sekä matkittavalle että itselleen – ainakin kunnes on valmis ottamaan tämän paikan).

Damn good coffee

Kuva on harjoituksista, työstimme solmukohtaa aiheesta mimeettinen halu eräänlaisen matkimispelin kautta. Kuvassa on Akseli Aittomäki.

Viikko alkaa olla lopuillaan. Ollaan luotu rakennetta ja estetiikkaa, maailman esiin manaamista tyhjällä näyttämöllä. Palattu taas peruskysymyksen äärelle, mikä Suuri Koneisto on? Yritän määritellä: Suuri Koneisto on

rakenteeksi tai peliksi muotoiltu maailmankuva tai filosofia, joka yritetään kertoa (ja osittain peittää) mielenkiintoisella tavalla.

Kun tuo maailmankuva muuttuu, muuttuu myös siinä maailmassa toimimiselle välttämättömän päämäärän tai pyrkimyksen ilmaisu tai asettelu.

Toki esitys on avoin monille tulkinnoille, mutta Koneiston oma sisäinen logiikka (miksi tämä maailma toimii niinkuin se toimii) pyrkii olemaan mahdollisimman johdonmukainen, ikään kuin 'löydettävissä'.

Nyt se näyttäisi menevän näin, siis tähän asti on päästy:

I NÄYTÖS
1. Crisis
2. Scapegoat
3. Hunt
4. Lynching

II NÄYTÖS
1. King
2. Mimetic Desire