shakespeare ja peli

Janne Pellisen tekemä haastattelu TTK:n ESITYS-lehdessä.

...Se on este johon kaadun ellen hyppää yli...

For God's sake, let us sit upon the ground
And tell sad stories of the death of kings;
How some have been deposed; some slain in war,
some haunted by the ghosts they have deposed;
Some poison'd by their wives: some sleeping kill'd;
All murder'd...

SCORE LIST

Akseli Aittomäki I – näyttelijä, treason, plotting. KELLARIIN
Akseli Aittomäki II – johtaja. KELLARIIN
Akseli Aittomäki III – näyttelijä. killed by Virpi onstage. lots of blood.
Akseli Aittomäki IV – johtaja. could not overcome himself. KELLARIIN
Akseli Aittomäki V – wanted Tero Saarinen’s light back & betrayed by MacDonald VII. KELLARIIN
Akseli Aittomäki VI – johtaja, sadist. KELLARIIN

Virpi Byring I – johtaja. KELLARIIN
Virpi Byring II – johtaja, clinging to Ere Kokkonen. KELLARIIN
Virpi Byring III – johtaja. tried to convert to rock concert hall. KELLARIIN
Virpi Byring IV – näyttelijä, sent to Cellar for Lea Klemola.
Virpi Byring V – johtaja, nursery full of orphan warriors. KELLARIIN
Virpi Byring VI – ohjaaja. syytön? KELLARIIN

Aarni Korpela I – johtaja, from Russia with love. KELLARIIN
Aarni Korpela II – johtaja. sold theatre to China.
Aarni Korpela III – näyttelijä, lost confidence, shot himself
Aarni Korpela IV – johtaja, experimental psychology! KELLARIIN
Aarni Korpela V – johtaja. vaseline = KELLARIIN
Aarni Korpela VI – johtaja, voodoo + poltti kissanpentuja. KELLARIIN

Johanna MacDonald I – johtaja. syyllinen. KELLARIIN
Johanna MacDonald II – johtaja, hot poker up the butt. KELLARIIN
Johanna MacDonald III – johtaja, too many cyborgs in the theatre. KELLARIIN
Johanna MacDonald IV – johtaja – criminal! KELLARIIN!
Johanna MacDonald V – johtaja. Big Brother cyborgs -> KELLARIIN
Johanna MacDonald VI – näyttelijä. Akseli called a pedofile, hit with a sword (blunt)
Johanna MacDonald VII – johtaja, slept with too many Ville Valo types. KELLARIIN
Johanna MacDonald VIII – johtaja, narssistic disorder. KELLARIIN

Juha Sääski I – johtaja. KELLARIIN
Juha Sääski II – näyttelijä. stabbed by Portia. died in hospital.
Juha Sääski III – näyttelijä, patsas kaatui päälle.
Juha Sääski IV – johtaja. tried to prostitute the theatre. KELLARIIN
Juha Sääski V – ohjaaja, stole MacDonald IV’s boyfriend. KELLARIIN
Juha Sääski VI – johtaja, psychological experiments. KELLARIIN
Juha Sääski VII – johtaja, zombie robot/vampire. KELLARIIN
Juha Sääski VIII – ohjaaja plotting vs johtaja. KELLARIIN
Juha Sääski IX – ohjaaja, role play fantasy, KELLARIIN

BY JOHANNA MACDONALD, ACTOR

kahdeksan harjoitusta ensimmäiseen kenraaliin

Nyt jo tässä. Vähiin aika käy ennenkuin loppuu, ja toisaalta päivittäinen harjoittelurutiinimme pitää huolen siitä, että puutuminen ja mielikuvituslihaksen väsyminen käydään läpi jo ennen esityskautta.

45 minuuttia keppitreeniä, 30 minuuttia hierarkia- ja kävelyharjotteita, 15 minuuttia Shakespeare-monologeja, 10 minuutin purku, 20 minuuttia taukoa, 15 minuuttia ohjeistusta ja tarkennusta, 2 tuntia Koneistoa, 45 minuuttia palautetta ja purkua.

How infinite in faculties, really?

You have to wonder what exactly is the mechanism in the brain that allows improvisation. Story-telling, lying, making it up. In this phase, where it feels like I just have way too many facts and details to take into account at the same time, the whole nature of the performance--from a performer's point of view--is interesting. What exactly are we rehearsing, if we have yet to repeat a single plot twist or scenario? What are we getting "good" at?

I remember in today's rehearsal Juha got some feedback about a choice he'd made after Akseli offered him a deal. It was the right choice at the time to exercise Juha's hierarchical superiority, but it would have been better had he done the opposite and created a plot device to be exploited later. Or I'll get offstage and realize that I've just taken the easy way out of a situation instead of doing something that could help/hurt (same thing in Koneisto) another character. Ninety-nine percent of the time we'll agree on what would have made a better story. The challenge for us is to find the better story as directly as possible and collectively, which is no small task, but we don't have too many problems agreeing on what makes a story good. Sometimes I think of it as finding trouble for myself and others; it's the actor's equivalent of finding the biggest pile of dogshit and stepping directly into it. At the same time, things need to move forward. Someone has to take control. If it gets too complicated, it falls apart.

Funny, though, how this sort of mirrors how we (or at least I) enjoy watching Shakespeare. I already know the plot (and sometimes half of the text), so it's really not about what happens, but rather how it happens. And yet on one hand you have a text that's not only written, but deified; on the other hand you have an empty stage, no text at all, and just the invention of the moment. When we rehearse our Shakespeare monologues, it's when you can "see the character thinking" that the text really comes to life; it's also the invention of the moment. Text or no text, it's the invention of the moment that I love to watch. So is that what theatre is?

Koneiston nykyisestä vaiheesta ja menneisyyden haamuja

Kun mietin toukokuun työpajan jälkeen Koneisto-projektin nykyistä vaihetta, minulle tuli itse asiassa mieleen monia asioita joita nykyisessä Koneiston vaiheessa ei ole suoraan käsitelty, mutta joiden muisteleminen tuo ainakin minulle kaikupohjaa nykyiseen työskentelyyn. Vaikka en aina täsmälleen tietäisi miksi se tuntuu olennaiselta.

Muistaisin että ihan ensimmäinen asia jota tehtiin (siitä on varmaankin pari vuotta?) oli yksinkertaisesti asettuminen lavalle. Monta päivää tehtiin harjoitteita tästä: lava, katsomo kolmella puolella, kaksi sisäänkäyntiä molemmin puolin. Henkilö tulee lavalle, asettuu niin että luo jännitteen. Kaksi henkilöä tulee lavalle niin että luovat jännitteen... kolme henkilöä... eri tyyppisiä suhteita, eri tyyppisiä jännitteitä... Ainakin minulle se oli erittäin tukeva pohja koko tälle työskentelylle. Oli kiehtovaa miten vähillä elementeillä saattoi lähteä työskentelemään – muistan yleisön reaktiot siihen että kaksi ihmistä seisoi lavalla. Kun on luotu Koneisto II:n rakennetta, tähän ei ole suoraan palattu – tietenkin sen pitäisi koko ajan olla tietoisuudessa, mutta nyt on selvästi keskitytty muihin asioihin. Varmaankin tähän palataan, enemmän tai vähemmän eksplisiittisesti.

Koneiston alkuvaiheissa arvojärjetykseen kiinnitettiin myös paljon huomiota – tarkoitan sitä miten arvojärjestys visualisoitiin – muodostelmat, järjestykset, etäisyydet, puhuttelu, seremoniat. Liikkuminen lavalla muistutti shakkipeliä. Arvojärjestyksen ajatus ei ole minnekään kadonnut, siitä on vain tullut epämuodollisempaa (nykyaikaisempaa?). Tässä varmaankin näkyy siirtymä Kottista Girardiin, mimeettisyyden visualisointiin. Tässä vaiheessa tuntuu että on tärkeää että pystytään kirkkaasti näyttämään sekä se miten eroja pidetään yllä että se miten ne katoavat.

Tuli mieleen myös toinen muistuma aivan Koneiston alkuajoilta – jossakin vaiheessa meillä oli kokoelma erilaisia prototyyppi-persoonia, jotain sen tyyppistä kuin idealistinen nuori rakastaja, luihu kuningas jne. Tämä on mielenkiintoista sen takia että nykyisessä Koneistossa henkilöillä ei ole alussa persoonia lainkaan. Mielikuva henkilön persoonasta syntyy kopioiduista eleistä ja toiminnasta. Ennen kuin joku jyrähtää asiasta, on tietenkin harhaanjohtavaa ylipäätään puhua persoonasta Koneiston yhteydessä. Alun perinkin 'persoonat' olivat tietyntyyppistä toimintaa, toimintatapoja. Nykyisin ei vain enää tuoda mitään toimintatapaa lavalle tullessa mukana, vaan tullaan tyhjinä näyttämöinä tyhjälle näyttämölle. Kehitystä varmaankin?

Vielä yksia asia menneisyydestä – motiivit. Ennen ne tuntuivat usein olevan rakkaus/seksi, raha ja sukulaisuus (ja tietenkin valta). Nykyisin mimeettinen halu erilaisissa satunnaisissa ja surrealistisissa muodoissaan – mutta miksi juuri nämä olivat ne joihin halu tuppasi konkretisoitumaan?

Ja vielä yksi asia – monologeja ei ole kuultu viime aikoina toiveista huolimatta. Johtuneeko siitä että ennen oli selkeät monologin paikat tiettyä tilannetta koskevalle monologeille, ja nykykoneistossa ei ole vielä valjennut mitkä ne kohdat/tilanteet ovat. Minun itseni on myös ollut vaikea löytää uuden Koneiston tilanteisiin ja teemoihin sopivia Shakespeare-monologeja. Caesarista on muutama, muuten ei ole osunut silmään mitään kovin ilmeistä. Pitäisi ehkä lukea tarkemmin.

Koneiston nykyvaihe näyttää minusta siltä että on löydettävissä selkeä, tarkka (ja toivottavasti viihdyttävä) rakenne jolla voidaan tehdä näkyväksi esityksen teemat ilman että yleisön tarvitsee koskaan kuulla tai ymmärtää käsitteitä mimeettinen halu, uhrikriisi jne. ... ja sitä työtä ollaan nyt tekemässä, mutta se vaatii paljon tarkkuutta ja työskentelyä. Edellisen työpajan jälkeen uskon kuitenkin siihen että oikea tapa edetä on aina löydettävissä, vaikka se joskus edellyttäisi paikalleen juuttumista pitkäksikin ajaksi.

Damn good coffee

Kuva on harjoituksista, työstimme solmukohtaa aiheesta mimeettinen halu eräänlaisen matkimispelin kautta. Kuvassa on Akseli Aittomäki.

Viikko alkaa olla lopuillaan. Ollaan luotu rakennetta ja estetiikkaa, maailman esiin manaamista tyhjällä näyttämöllä. Palattu taas peruskysymyksen äärelle, mikä Suuri Koneisto on? Yritän määritellä: Suuri Koneisto on

rakenteeksi tai peliksi muotoiltu maailmankuva tai filosofia, joka yritetään kertoa (ja osittain peittää) mielenkiintoisella tavalla.

Kun tuo maailmankuva muuttuu, muuttuu myös siinä maailmassa toimimiselle välttämättömän päämäärän tai pyrkimyksen ilmaisu tai asettelu.

Toki esitys on avoin monille tulkinnoille, mutta Koneiston oma sisäinen logiikka (miksi tämä maailma toimii niinkuin se toimii) pyrkii olemaan mahdollisimman johdonmukainen, ikään kuin 'löydettävissä'.

Nyt se näyttäisi menevän näin, siis tähän asti on päästy:

I NÄYTÖS
1. Crisis
2. Scapegoat
3. Hunt
4. Lynching

II NÄYTÖS
1. King
2. Mimetic Desire