The Grand Mechanism/Suuri Koneisto

Inspired by the theories of Jan Kott and René Girard, The Grand Mechanism is a concept of score-based improvisation on the mechanism of power in Shakespeare's history plays and in all social worlds.

The rules are simple: do what you need to do to stay in power, or just stay alive
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hierarkia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hierarkia. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

shakespeare ja peli

Janne Pellisen tekemä haastattelu TTK:n ESITYS-lehdessä.

maanantai 4. elokuuta 2008

Titles of Kings (written in a museum in Berlin)

Visiting the Pergamon's excellent Babylon: Mythos und Wahrheit exhibit while on holiday this summer, I came across a pleasingly succinct text on the Titles of Kings. Babylonian kings were recorded in cuneiform in grand lists, but the lists are not made in chronological order, and any kings that the current king wouldn't care to remember are left out. They also didn't use numbers for the years, but rather named years according to events, often also tied to the king: "the year the king built the great canal" etc. And but so anyway here is what was important about kings thousands of years ago:

Titles serve as indicators of the claim to hegemony and the obligation to protect the country: "King of Justice," "Eternal seed of kings," "Strong," "Heroic king" or "Sage," "Pacifier of all four regions of the world" or "King of all four regions of the world."

Attributes of the king:
The king is of divine descent
The king is the guardian of religious/ritual traditions
the king is the servant of (various) deities
The king is competent and wise
The king is a warrior and protector of the land
The king is a builder and custodian of religious centres, but also of canals. He is the guarantor of prosperity "who builds up the country" and who "accumulates wealth and abundance."


Nice to know that essentially, nothing has changed. Even if I don't see Queen Elizabeth II picking up a sword to smite her enemies, of course symbolically I can see her as responsible for that faculty within the kingdom. (Ignoring for the moment, of course, the fact that Britain isn't exactly a monarchy at all.) Even Obama and McCain fit the bill for most of these--at least, the idealized form of Obama/McCain. Interesting how military service is still an important factor in American elections; in Canadian or British elections (or indeed Nordic ones), it's not nearly as notable.

And but so if you know how a king is built up, you should know how to discredit and overthrow one.

Attributes of the king about to be executed:
The king is a devil. ("What, do you tremble? Are you all afraid? Alas, I blame you not, for you are mortal, And mortal eyes cannot endure the devil." -Rich III)

The king is the destroyer of religious/ritual traditions ("'Tis unnatural, Even like the deed that's done. On Tuesday last, A falcon, towering in her pride of place, Was by a mousing owl hawk'd at and kill'd." - Macbeth)

The king is the servant of (various) devils

The king is incompetent and foolish ("'Tis the infirmity of his age: yet he hath ever but slenderly known himself." - King Lear)

The king is a coward and cannot protect the land (count the number of kings or princes who are referred to as effeminate or womanish)

The king is a destroyer who, instead of accumulating wealth, squanders it. ("And that's the wavering commons: for their love Lies in their purses, and whoso empties them By so much fills their hearts with deadly hate." -Rich. II)

keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Koneiston nykyisestä vaiheesta ja menneisyyden haamuja

Kun mietin toukokuun työpajan jälkeen Koneisto-projektin nykyistä vaihetta, minulle tuli itse asiassa mieleen monia asioita joita nykyisessä Koneiston vaiheessa ei ole suoraan käsitelty, mutta joiden muisteleminen tuo ainakin minulle kaikupohjaa nykyiseen työskentelyyn. Vaikka en aina täsmälleen tietäisi miksi se tuntuu olennaiselta.



Muistaisin että ihan ensimmäinen asia jota tehtiin (siitä on varmaankin pari vuotta?) oli yksinkertaisesti asettuminen lavalle. Monta päivää tehtiin harjoitteita tästä: lava, katsomo kolmella puolella, kaksi sisäänkäyntiä molemmin puolin. Henkilö tulee lavalle, asettuu niin että luo jännitteen. Kaksi henkilöä tulee lavalle niin että luovat jännitteen... kolme henkilöä... eri tyyppisiä suhteita, eri tyyppisiä jännitteitä... Ainakin minulle se oli erittäin tukeva pohja koko tälle työskentelylle. Oli kiehtovaa miten vähillä elementeillä saattoi lähteä työskentelemään – muistan yleisön reaktiot siihen että kaksi ihmistä seisoi lavalla. Kun on luotu Koneisto II:n rakennetta, tähän ei ole suoraan palattu – tietenkin sen pitäisi koko ajan olla tietoisuudessa, mutta nyt on selvästi keskitytty muihin asioihin. Varmaankin tähän palataan, enemmän tai vähemmän eksplisiittisesti.


Koneiston alkuvaiheissa arvojärjetykseen kiinnitettiin myös paljon huomiota – tarkoitan sitä miten arvojärjestys visualisoitiin – muodostelmat, järjestykset, etäisyydet, puhuttelu, seremoniat. Liikkuminen lavalla muistutti shakkipeliä. Arvojärjestyksen ajatus ei ole minnekään kadonnut, siitä on vain tullut epämuodollisempaa (nykyaikaisempaa?). Tässä varmaankin näkyy siirtymä Kottista Girardiin, mimeettisyyden visualisointiin. Tässä vaiheessa tuntuu että on tärkeää että pystytään kirkkaasti näyttämään sekä se miten eroja pidetään yllä että se miten ne katoavat.


Tuli mieleen myös toinen muistuma aivan Koneiston alkuajoilta – jossakin vaiheessa meillä oli kokoelma erilaisia prototyyppi-persoonia, jotain sen tyyppistä kuin idealistinen nuori rakastaja, luihu kuningas jne. Tämä on mielenkiintoista sen takia että nykyisessä Koneistossa henkilöillä ei ole alussa persoonia lainkaan. Mielikuva henkilön persoonasta syntyy kopioiduista eleistä ja toiminnasta. Ennen kuin joku jyrähtää asiasta, on tietenkin harhaanjohtavaa ylipäätään puhua persoonasta Koneiston yhteydessä. Alun perinkin 'persoonat' olivat tietyntyyppistä toimintaa, toimintatapoja. Nykyisin ei vain enää tuoda mitään toimintatapaa lavalle tullessa mukana, vaan tullaan tyhjinä näyttämöinä tyhjälle näyttämölle. Kehitystä varmaankin?


Vielä yksia asia menneisyydestä – motiivit. Ennen ne tuntuivat usein olevan rakkaus/seksi, raha ja sukulaisuus (ja tietenkin valta). Nykyisin mimeettinen halu erilaisissa satunnaisissa ja surrealistisissa muodoissaan – mutta miksi juuri nämä olivat ne joihin halu tuppasi konkretisoitumaan?


Ja vielä yksi asia – monologeja ei ole kuultu viime aikoina toiveista huolimatta. Johtuneeko siitä että ennen oli selkeät monologin paikat tiettyä tilannetta koskevalle monologeille, ja nykykoneistossa ei ole vielä valjennut mitkä ne kohdat/tilanteet ovat. Minun itseni on myös ollut vaikea löytää uuden Koneiston tilanteisiin ja teemoihin sopivia Shakespeare-monologeja. Caesarista on muutama, muuten ei ole osunut silmään mitään kovin ilmeistä. Pitäisi ehkä lukea tarkemmin.


Koneiston nykyvaihe näyttää minusta siltä että on löydettävissä selkeä, tarkka (ja toivottavasti viihdyttävä) rakenne jolla voidaan tehdä näkyväksi esityksen teemat ilman että yleisön tarvitsee koskaan kuulla tai ymmärtää käsitteitä mimeettinen halu, uhrikriisi jne. ... ja sitä työtä ollaan nyt tekemässä, mutta se vaatii paljon tarkkuutta ja työskentelyä. Edellisen työpajan jälkeen uskon kuitenkin siihen että oikea tapa edetä on aina löydettävissä, vaikka se joskus edellyttäisi paikalleen juuttumista pitkäksikin ajaksi.