Mimesis

Suuren koneiston näyttelijät rakastavat teatteria koska rakastavat matkimista. Heistä on haluttavampaa näytellä näytelmässä kuin vain seurata sitä. Heille matkimisessa on kysymys halusta toisen olemukseen, se on ontologista halua olla toinen, astua toisen nahkoihin, varastaa hänen roolinsa. Muiden roolit tuntuvat heistä haluttavammilta kuin heidän omansa. Heti kun roolista tulee näyttelijälle virallisesti ja tunnustetusti oma, se äkkiä menettääkin arvovaltansa ja mielekkyytensä kunnes sen osoittaa joku muu haluttavaksi matkimalla sitä, asettumalla kilpailijaksi samasta roolista. Heille teatterillisen jäljittelyn luonteessa on jotain syvästi eroottista, mikä syvenee entisestään kun sillä on katsojia. Mitä enemmän katsojia, sitä eroottisempi on kokemus matkimisesta. Eros tahtoo olla esillä, se synnyttää näytelmän näytelmässä ja kilpailun rooleista.

Nyt lähdetään leikkimään pukuleikkejä.

Koneiston nykyisestä vaiheesta ja menneisyyden haamuja

Kun mietin toukokuun työpajan jälkeen Koneisto-projektin nykyistä vaihetta, minulle tuli itse asiassa mieleen monia asioita joita nykyisessä Koneiston vaiheessa ei ole suoraan käsitelty, mutta joiden muisteleminen tuo ainakin minulle kaikupohjaa nykyiseen työskentelyyn. Vaikka en aina täsmälleen tietäisi miksi se tuntuu olennaiselta.

Muistaisin että ihan ensimmäinen asia jota tehtiin (siitä on varmaankin pari vuotta?) oli yksinkertaisesti asettuminen lavalle. Monta päivää tehtiin harjoitteita tästä: lava, katsomo kolmella puolella, kaksi sisäänkäyntiä molemmin puolin. Henkilö tulee lavalle, asettuu niin että luo jännitteen. Kaksi henkilöä tulee lavalle niin että luovat jännitteen... kolme henkilöä... eri tyyppisiä suhteita, eri tyyppisiä jännitteitä... Ainakin minulle se oli erittäin tukeva pohja koko tälle työskentelylle. Oli kiehtovaa miten vähillä elementeillä saattoi lähteä työskentelemään – muistan yleisön reaktiot siihen että kaksi ihmistä seisoi lavalla. Kun on luotu Koneisto II:n rakennetta, tähän ei ole suoraan palattu – tietenkin sen pitäisi koko ajan olla tietoisuudessa, mutta nyt on selvästi keskitytty muihin asioihin. Varmaankin tähän palataan, enemmän tai vähemmän eksplisiittisesti.

Koneiston alkuvaiheissa arvojärjetykseen kiinnitettiin myös paljon huomiota – tarkoitan sitä miten arvojärjestys visualisoitiin – muodostelmat, järjestykset, etäisyydet, puhuttelu, seremoniat. Liikkuminen lavalla muistutti shakkipeliä. Arvojärjestyksen ajatus ei ole minnekään kadonnut, siitä on vain tullut epämuodollisempaa (nykyaikaisempaa?). Tässä varmaankin näkyy siirtymä Kottista Girardiin, mimeettisyyden visualisointiin. Tässä vaiheessa tuntuu että on tärkeää että pystytään kirkkaasti näyttämään sekä se miten eroja pidetään yllä että se miten ne katoavat.

Tuli mieleen myös toinen muistuma aivan Koneiston alkuajoilta – jossakin vaiheessa meillä oli kokoelma erilaisia prototyyppi-persoonia, jotain sen tyyppistä kuin idealistinen nuori rakastaja, luihu kuningas jne. Tämä on mielenkiintoista sen takia että nykyisessä Koneistossa henkilöillä ei ole alussa persoonia lainkaan. Mielikuva henkilön persoonasta syntyy kopioiduista eleistä ja toiminnasta. Ennen kuin joku jyrähtää asiasta, on tietenkin harhaanjohtavaa ylipäätään puhua persoonasta Koneiston yhteydessä. Alun perinkin 'persoonat' olivat tietyntyyppistä toimintaa, toimintatapoja. Nykyisin ei vain enää tuoda mitään toimintatapaa lavalle tullessa mukana, vaan tullaan tyhjinä näyttämöinä tyhjälle näyttämölle. Kehitystä varmaankin?

Vielä yksia asia menneisyydestä – motiivit. Ennen ne tuntuivat usein olevan rakkaus/seksi, raha ja sukulaisuus (ja tietenkin valta). Nykyisin mimeettinen halu erilaisissa satunnaisissa ja surrealistisissa muodoissaan – mutta miksi juuri nämä olivat ne joihin halu tuppasi konkretisoitumaan?

Ja vielä yksi asia – monologeja ei ole kuultu viime aikoina toiveista huolimatta. Johtuneeko siitä että ennen oli selkeät monologin paikat tiettyä tilannetta koskevalle monologeille, ja nykykoneistossa ei ole vielä valjennut mitkä ne kohdat/tilanteet ovat. Minun itseni on myös ollut vaikea löytää uuden Koneiston tilanteisiin ja teemoihin sopivia Shakespeare-monologeja. Caesarista on muutama, muuten ei ole osunut silmään mitään kovin ilmeistä. Pitäisi ehkä lukea tarkemmin.

Koneiston nykyvaihe näyttää minusta siltä että on löydettävissä selkeä, tarkka (ja toivottavasti viihdyttävä) rakenne jolla voidaan tehdä näkyväksi esityksen teemat ilman että yleisön tarvitsee koskaan kuulla tai ymmärtää käsitteitä mimeettinen halu, uhrikriisi jne. ... ja sitä työtä ollaan nyt tekemässä, mutta se vaatii paljon tarkkuutta ja työskentelyä. Edellisen työpajan jälkeen uskon kuitenkin siihen että oikea tapa edetä on aina löydettävissä, vaikka se joskus edellyttäisi paikalleen juuttumista pitkäksikin ajaksi.

koneiston rattaat

Toisen osan harjoitukset alkoivat eilen. Nyt tehdään vajaa viikko ja kesällä jatketaan. Puheosuudessa tuli esiin teorian kasautumisesta johtuva yksinkertaistamisen elikkä yhteenvedon tarve. Siispä tässä:

NIETZSCHE

tahto valtaan

Jokainen voima on suhteessa toisiin voimiin joko totellakseen tai käskeäkseen. Tämä suhde vallitsevien ja vallittujen voimien välillä määrittelee ruumiin –biologisen, poliittisen, seksuaalisen ruumiin

aktiivinen voima:

myöntävä, kevyt, tanssillinen

herramoraali

reaktiivinen voima:

kieltävä, raskas, painovoiman henki, märehtivä, kaunainen, kostonhimoinen, huono sulatus

orjamoraali

vahvoja on puolustettava heikkoja vastaan, dionysosta kristusta vastaan

uusien arvojen luominen

perspektivismi, pluralismi

ikuinen paluu

elämä ja kärsimys oikeutetaan esteettisenä ilmiönä, dionyysisenä nautintona

GIRARD

mimeettinen halu

subjektin, objektin ja mallin kolmiosuhde

kaksoissidos, skandalon

mimeettinen kilpailu, vastavuoroinen väkivalta

ontologinen halu tulla toiseksi

erojen häviäminen, halun ja väkivallan symmetria, hirviömäiset kaksoset

tartunnan leviäminen

yksimielinen väkivalta: sijaisuhrimekanismi

katharsis, erojen palautuminen

myytinkehkeytymisen prosessi,

perustavan murhan rituaalinen toistaminen

viattomia on puolustettava joukkoa vastaan, kristusta dionysosta vastaan

totuus vapauttaa

KOTT

suuri koneisto:

historian valssipyörä murskaa kaikki ja kaiken

vallan tikapuumalli

ei ole hyviä tai huonoja kuninkaita:

kuninkaat tekevät sitä, mitä kuninkaat tekevät

macchiavellismi:

politiikka on amoraalista, käytäntöä,

omatunto liiallinen, naurettava, tiellä

arvojen kadottaminen, kaiken inhimillisen osoittautuminen valheeksi, nihilismi

illuusioiden purkautuminen,

maailman todellisesta luonteesta tietoiseksi tuleminen

syöksy pimeään,

ratkaisu kuoleman ja intohimon välillä

(poliittisen) toiminnan filosofia:

teatteri ja pankkiryöstö

SHAKESPEARE

myrsky,

elämän horkkakuume

tyhjän näyttämön metafysiikka,

ei-minkään mystiikka

paljon melua tyhjästä

maailman esiin manaaminen puheella

teatteri maailman metaforana

näytelmä näytelmässä:

sisäkkäiset maailmat, ironia

ja tietoiseksi tulemisen prosessi

traagisen ja koomisen päällekkäisyys

ylitotuudellisuus ja julmuus,

itseään läpivalaiseva teatteri

narri tyhjällä näyttämöllä,

eksistentialismi, absurdismi