Matkimisesta

Olen tässä ajatellut matkimista, koska minuun teki vaikutuksen miten me työpajan lopulla alettiin päästä aidonoloiseen matkimiseen – ”matkin, mutta en matki”. Aluksihan me matkittiin hyvin ilmeisesti ja suoraviivaisesti, mutta itse asiassa se matkiminen jota maailmassa koko ajan tapahtuu, ei ole kovin paljon vähemmän suoraviivaista. Nyt kun siihen kiinnittää enemmän huomiota, se on itse asiassa aika nolostuttavan ilmeistä. Tärkeintä tuntuu olevan ajatella miten matkin niin että en jää siitä kiinni?

Istuskelemalla hetken puistossa minulle tuli mieleen jo aika pitkä lista strategioita joita ihmiset yleisesti käyttävät:

• En edes huomannut että me toimimme samalla tavalla, se oli täysi sattuma.

• Kaikki tekevät näin, se on paras tapa toimia, jos et ole huomannut sitä, olet vain jotenkin tyhmä.

• Minä itse asiassa keksin sen ensin. Olen aina tehnyt näin.

• Toimimme näin, koska kuulumme samaan ryhmään, ja ne jotka eivät, ovat ulkopuolisia.

• Näin on aina tehty, se on maailman tapa.

• Kaikki odottavat minun toimivan näin. Mukaudun vain sosiaaliseen paineeseen.

• Kunhan pelleilen. Osoitan itseironiaa toimimalla näin – ja olen itse asiassa tilanteen yläpuolella (ja niiden ihmisten jotka tekevät näin tosissaan).

• Joku meitä kaikkia suurempi auktoriteetti on perustellut tämän.

• Tämä on sääntöjen mukaista. Olen vain parempi ihminen kun toimin näin.

• TAI kaikki rikkoo sääntöjä tämän verran, ja antaisin muille etulyöntiaseman ja näyttäisin hölmöltä jos en toimisi näin.

• TAI eikö me ollakin kapinallisia kun toimitaan näin eri tavalla kuin muut – minä jopa hiukan enemmän eri tavalla kuin sinä!

...ja toisaalta ne joita matkitaan useimmiten teeskentelevät etteivät huomaa, mikäli matkiminen pönkittää eikä vaaranna heidän asemaansa. Matkimisesta tulee tuomittavaa siinä vaiheessa kun se varastaa jotakin matkimisen kohteelta (vaikka se tietysti juuri on matkimisen tarkoitus, se pitää tehdä niin että tuottaa lisäarvoa sekä matkittavalle että itselleen – ainakin kunnes on valmis ottamaan tämän paikan).